Pallontallaajat.net
Valikko
Saara&Severi
Saara&Severi

Ensitapaamisen jälkeen Saara ja Severi ovat asuneet enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Yhteinen koti on ollut ensin Turkissa, sitten Kaakkois-Aasiassa ja nyt Israelissa.

Severi opiskelee rauhan- ja konfliktintutkimusta Tampereen yliopistossa ja rakastaa kissoja sekä jalkapalloa.

Saara on lastentarhanopettaja, jolla on laulu joka tilanteeseen ja joka nauraa omille vitseilleen.

Tykkää meistä facebookissa
Saara on Instagramissa
Mitä etsit?
Opiskelu ulkomailla Reppureissaus Työskentely ulkomailla Vapaaehtoistyö pakolaisten kanssa

Viidakkoa ja ihmisoikeuksia – Koordinaattorina pakolaisjärjestössä

on 26.3.2016

Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet, työskentelemme tällä hetkellä Burman pakolaisnuorten kanssa, Saara opettajana ja minä koordinaattorina. Burman pakolaiset pakenevat Burman armeijan ja etnisten ryhmien välisiä useita kymmeniä vuosia jatkuneita konflikteja. Kiistat johtavat juurensa Brittien vallan ajalla, ja kuten poliittisissa kiistoissa aina, niissä on kyse vallasta ja rahasta. Karennit ovat yksi näistä etnisistä ryhmistä. Karennit ovat itsessään joukko heimoja, jotka puhuvat samaan kieliperheeseen kuuluvia kieliä. Karenneja edustava KNPP (karennien kansallinen edistyspuolue) on yksi Burman etnisistä poliittisista ryhmistä, jotka näkevät omaavansa itsenäisen kansallisvaltion, tai vähintäänkin autonomisen valtion Burman sisällä – tilanne on hiukan samankaltainen kuin kurdeilla Turkissa.

 

Karennien kansantanssit ovat vakituinen ohjelmanumero eri tilaisuuksissa. Karenni-identiteetti kumpuaa pikemminkin yhteiseksi koetusta historiasta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta kuin yhteisestä kielestä.

Burmalaisjohtoinen keskushallinto ei tunnusta etnisten valtioiden olemassaoloa, joka on johtanut useisiin aseellisiin konflikteihin maan sisällä. 2010 KNPP ja Burman armeija solmivat aselevon, mutta aseelliset konfliktit jatkuvat yhä tänä päivänä muiden aseellisiten ryhmien ja Burman armeijan välillä. Monet pakolaisleireillä asuvat ovat asuneet niissä niiden perustamisesta 80-luvulta saakka.
Erityisesti nuoret ja lapsiperheet muuttavat Burmasta pakolaisleireille yleensä koulutuksen perässä, sillä toisin kuin heidän kotiseudullaan, pakolaisleirillä on toisen asteen kouluja, jotka ovat ilmaisia. Toisen asteen jälkeen heillä on mahdollisuus lisäkoulutukseen erilaisissa rajalla toimivissa kansalaisjärjestöjen pyörittämissä kouluissa, kuten sellaisessa jossa me työskentelemme.

Peruskurssin oppilaat & mystiset käsimerkit. Vasemmalla sinisessä paidassa opettaja ja
johtoportaan jäsen Maw Thyamar, kolme kalpeaa opettajaa ja aina tyyni
kuin metsä, rehtori Myah Reh sinisessä paidassaan oikealla.

Karenni Social Development Center (SDC) on 2002 perustettu kansalaisjärjestö, joka pyrkii edistämään paikallisen pakolaisleirin ja Karennivaltion asukkaiden tietoisuutta ympäristöasioista, ihmisoikeuksista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Koulun perustaja Aung Sun Myint on itse Burmasta paennut karennipakolainen, joka valmistui 1990-luvun lopulla kansainvälisestä pakolaisille koulutusta antavasta EarthRights-koulusta, josta hän sai idean samankaltaisen koulun perustamiseksi pakolaisleirin läheisyyteen. Tavoitteena koululla on antaa Karennivaltion ja pakolaisleirin heikosti koulutetuille ihmisille välineitä parantaakseen heidän yhteiskunnallista asemaansa, sekä luoda arvopohjaa paikalliselle yhteisölle.

Järjestön perustaja Aung San Myint on teknisesti järjestön johtava, mutta hänen pitkäaikaissairautensa ja poliittisten velvoitteiden vuoksi hän vierailee koululla vain erityisissä tilaisuuksissa, kuten tässä edellisen koordinaattorin jäähyväisjuhlissa.

Järjestö on pääasiallisesti koulu, mutta se tekee myös tutkimustyötä ihmisoikeusrikoksista ja yhteiskunnallisista ongelmista Karennivaltiossa ja pakolaisleirillä. Järjestön pääprojektit ovat vuosittain järjestettävä “peruskurssi” (Basic Course) ja ja “jatkokurssi” (Advanced Course). Peruskurssi on 10 kuukautta kestävä koulutusohjelma pakolaisleirin lukiosta (High School) valmistuneille oppilaille. Kurssille valitaan vuosittain 45-50 oppilasta kokeen ja haastattelun perusteella. Kurssilla he opiskelevat paikallisten opettajien johdolla kansainvälisiä ihmisoikeuksia, yhteiskuntatieteiden peruskäsitteistöä, IT-taitoja, talouden perusteita ja ympäristön suojelua. Vapaaehtoistyöntekijät opettavat peruskurssilla englantia.

Suurin
osa opiskelijoista käyttää tietotekniikkaa ensimmäistä kertaa koulussa,
mutta he ovat oppineet käyttämään facebookkia hämmästyttävän nopeasti.
Koulu antaa heille jokaiselle oman kannettavan tietokoneen heidän
käytettäväkseen peruskurssin ajaksi.

Oppilaat tekevät myös ryhmissä opinnäytetyön tutustumalla johonkin paikallisen yhteisön ongelmaan ja kirjoittavat siitä raportin. Edellisiä raportteja ollaan kirjoitettu muunmuassa vedensaannin ja tulvien aiheuttamista ongelmista pakolaisleirillä, perheväkivallasta, sekä kuivan kauden tulipaloista. Jatkokurssi on puoli vuotta kestävä jatkokurssi peruskurssilta valmistuneille, joista 20 (10 poikaa ja 10 tyttöä) valiltaan vuosittain kokeiden ja haastattelujen perusteella kurssille. Jatkokurssi keskitty enemmän teknisiin taitoihin ja siellä vapaaehtoistyöntekijät opettavat oppilaille englannin lisäksi hallinnollisia taitoja, kestävän kehityksen käsitteistöä sekä tutkimuksen tekoa ja kirjoittamista.

 

Pienet asiat, kuten yhteiset paidat tuovat yhteishenkeä.

Kursseilta valmistuneet päätyvät usein erilaisiin yhteisön johtotehtäviin, kuten Karennivaltion epävirallisen hallinnon, KNPP:n, tehtäviin, opettajiksi paikallisiin kouluihin, kylien johtajiksi, tai töihin johonkin paikalliseen kansalaisjärjestöön.

Kurssien lisäksi järjestön paikalliset työntekijät tekevät matkoja Karennivaltion sisälle, jossa he kirjaavat ylös ihmisoikeusrikkeitä ja järjestävät koulutusta paikallisille ihmisille. Esimerkiksi viime vuonna ennen marraskuun ratkaisevia parlamenttivaaleja kouluttajat järjestivät koulutustilaisuuksia demokratian käsitteistä ja vapaista vaaleista. Koulutusta ollaan myös annettu ympäristöasioista, ihmisoikeuksista ja maanomistusoikeuksista. Tällä hetkellä järjestöllä on työn alla maan pakkolunastuksia käsittelevä raportti, joka pohjautuu vuosi sitten kouluttajien Karennivaltion sisällä tehtyihin haastatteluihin.

Sukupuolikiintiöillä koulu pyrkii lisäämään naisten osallistuneisuutta julkisessa elämässä, jossa he ovat aliedustettuina.

Koordinaattorina työtehtäviini kuuluu peruskurssin kurssiohjelman seuraaminen ja koordinointi eli lähinnä lukujärjestysten ja aikataulujen ylläpito, viestintä rahoittajien kanssa eli raporttien kirjoittaminen kansainvälisille rahoittajille järjestön toiminnasta (eli samaa, mitä tutkijat tekevät apurahojen myöntäjille: rahan kinuamista), viestintä yksityisten tukijahenkilöiden kanssa, vapaaehtoistyöntekijöiden rekrytointi, PR eli järjeston facebookin ja twitterin päivittäminen, sekä paikallisten työntekijöiden avustaminen. Tämä tarkoittaa erityisesti apua englanninkielisen tekstin tuottamisessa ja muokkaamisessa. Kahden kuukauden aikana olen käyttänyt myös paljon aikaa ihmisoikeusraportin editointiin. Välillä olen myös toiminut englanninopettajan sijaisena, joka on mukavaa vaihtelua tietokoneella istumisen jälkeen. Istumisen lisäksi vaikeuksia tuottaa tiedon kulku kampusten välillä, sillä pakolaisleirillä ei ole sähköä, eikä liiemmin puhelinverkkoja.

Toimisto ei ole ihan tyypillinen avokonttori.

Paikallinen kultturi on hyvin hierarkinen, oppilaat muunmuassa kutsuvat meitä “opettajiksi”, eivätkä heidän ensimmäisillä nimillään ja kysyvät ensin onko sopivaa kysyä jostain asiasta ennen kuin kysyvät. Ulkomaalaiset vapaaehtoistyöntekijät saavat niinikään valtavaa kunnioitusta ja luottamusta niin oppilailta, kuin muilta työntekijöiltä ja henkilökunnalta. Luottamuksen ja ehkä myös paikallisen kulttuurin vuoksi minulla ja muilla vapaaehtoistyöntekijöillä on suuret vapaudet työn toteuttamisessa ja Suomessa tuttua “seurantaa” on hyvin vähän.

Vapaaehtoisille annettavat SDC:n viralliset paidat ovat mukavat, vaikka näytämmekin ihan Gigantin myyjiltä.

Vapaaehtoistyöntekijät asetetaan “hierarkiassa” samaan asemaan johtoportaan kanssa. Rehtori Khu Myah Reh, jota tapaan usean kerran viikossa, kysyy usein mielipidettäni isoihinkin päätöksiin, joka tuntuu itsestäni välillä jopa yliarvostukselta itseni suhteen, olenhan ollut täällä vasta vain tammikuusta saakka. Usein muut työntekijät ja oppilaat kysyvät siitä, että ikävöinkö kotimaatani ja ovat huolissaan, ettei paikallinen ruoka maistu tai että yöllä on liian kylmä tai kuuma kun olen tottunut niin erilaiseen. He todella tuntuvat pitävän minun ja muiden vapaaehtoistyöntekijöiden tekemää valintaa “uhrauksena”, jonka olemme tehneet heidän vuoksensa.

 

Viidakkoparturissa!

Koen itse saavani enemmän, kuin minulta pyydetään: maailman köyhimpiin lukeutuvat ihmiset, jotka yrittävät vain parantaa surkeaa asemaansa kouluttautumalla ottavat minut vastaan kuin ruhtinaan ja kaikista vaikeuksistaan huolimatta ovat huolissaan minun mielentilastani.

Kun elämä ei ole helppoa, kannatta tehdä kuten oppilaamme eli kävellä aurinkoisella puolella, nauttia pienistä jutuista ja nostaa tanssijalkaa!

 

Tagit
LIITTYVÄT VIESTIT

JÄTÄ KOMMENTTI