Pallontallaajat.net
Valikko
Saara&Severi
Saara&Severi

Ensitapaamisen jälkeen Saara ja Severi ovat asuneet enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Yhteinen koti on ollut ensin Turkissa, sitten Kaakkois-Aasiassa ja nyt Israelissa.

Severi opiskelee rauhan- ja konfliktintutkimusta Tampereen yliopistossa ja rakastaa kissoja sekä jalkapalloa.

Saara on lastentarhanopettaja, jolla on laulu joka tilanteeseen ja joka nauraa omille vitseilleen.

Tykkää meistä facebookissa
Saara on Instagramissa
Mitä etsit?
Aikeita ja ajatuksia Elämää Israelissa

Ulkomaille muuttavan tunnevuoristorata

on 13.8.2017

Muutto Israeliin lähestyy vääjämättä, mutta kuten Severi kertoikin viime postauksessa, kesällä on ollut kaikenlaista hässäkkää. Tulipaloasioiden hoito on pitänyt minut viimeisen kuukauden erittäin kiireisenä. Onneksi Turkki on karaissut paperisotaan, eikä vuokrantajille, isännöitsijälle, lakineuvontapalveluun, saneerausfirmoihin ja vakuutusyhtiöihin ole tarvinnut yrittää selvittää asioita itselle vieraalla kielellä. Turkista opitulla sinnikkyydellä soitettuani vakuutusyhtiöön eräänä päivänä seitsemän kertaa, sain jo itselleni oman kuuman linjan.

Mökkiterapia on tullut tarpeeseen.

Tulipalotilanteen hoitaminen vei jossakin vaiheessa kaikki energiani ja vähän ylikin, ja nyt olen erityisen kiitollinen siitä, ettei tämä ole ensimmäinen muuttomme ulkomaille. Ulkomaille muuttoon kuuluu nimittäin aina tietty henkinen vuoristorata, ja nyt olen alkanut onneksi jo tunnistamaan sen eri vaiheita: hetken olen ihmetellyt, miten nyt tuntuu tältä, mutta sitten muistanut taas että ai niin, tätähän se vain on.

Mitä lähemmäs ulkomaille lähtö lähestyy, sitä intensiivisemmäksi vuoristorata käy. (tai ainakin joillakin käy, en ole varma allekirjoittaisiko Severi näitä kaikkia kohtia.) Tämä on laskutavasta riippuen viides tai kuudes muuttoni uuteen maahan, ja viimeisimpinä viikkoina ennen lähtöä olen käynyt läpi ainakin seuraavat kuusi vaihetta – jotka saattavat myös vaihdella järjestystään, toistua tai kietoutua toisiinsa.

Elsa ei ymmärrä, mitä täällä nyt hätäillään.


Paniikki ja pakokauhu

Paniikki ja pakokauhu kietoutuu yleensä konkreettisten matkavalmistelujen ympärille, kuten matkalaukun pakkaamiseen. Nytkö jo? En ole vielä valmis! En osaa! En halua!
Viimeksi saattaessani Severiä lentokentälle menevään junaan heinäkuun alussa, meillä molemmilla taisi olla tämä vaihe, sillä matkalla asemalle kävimme seuraavan keskustelun:

“Onko tässä nyt mitään järkeä että ollaan taas lähdössä? Eikö sua hirvitä?”
“Joo, kyllä mä just mietin että mitä jos sitä valitsisikin vaan ostaa rivitalonpätkän Tampereen ympäryskunnasta ja yrittäisi vaan elää tyytyväisenä kuluttajana Suomessa lopun ikäänsä ja käydä ulkomailla kerran vuodessa lomalla.”

 

Kaikella on hopeareunus-vaihe

Vaihe, jolloin tajuaa oikeasti lähtevänsä aika pian ja yht’äkkiä kaikki Suomessa onkin paremmin ja ihanaa, eikä oikeastaan teekkään mieli lähteä. Täällähän on kaikki niin hyvin! Syksyllähän olisi ihana ruska, se jää näkemättä! Ja voi, talvikin olisi tulossa, sekin on niin maagista.  (Nämä harhaluulot saattavat jatkua myös ulkomailla.)

Suomen kesässä on kyllä oikeasti jotain maagista.

Varastoon ahnehtiminen

Syöt vain suomalaisia ruokia, koska kyllähän falafelia saa sitten muualtakin, ei sitä Suomessa kannata syödä! Päädyt syömään mätitahnaa, vaikkei sitä oikein tekisi mielikään, mutta kun sitä ei sitten saa taas pitkään aikaan niin nyt on pakko.
Näet kaikkia ystäviä, sukulaisia ja tuttuja kunnes olette jo täysin kyllästyneitä toisiinne, koska pianhan ei voida nähdä, nyt on nähtävä. Kuljet sinnikkäästi koko kesän farkuissa ja kieltäydyt systemaattisesti hellevaatteista sillä niitähän tulee sitten käytettyä sitten perillä kyllästymiseen asti. (Toisaalta eipä ole tänä kesänä ollut hellevaatteille noin muutenkaan paljon käyttöä.)

Malttamattomuus

Iskee yleensä viimeistään viimeisellä viikolla ennen lähtöä. Kaikki on noin periaatteessa jo hoidettu, ja nyt vain odotellaan lähtöä. On vaikeaa keskittyä mihinkään pitkäjänteiseen tekemiseen, mahanpohjassa jo kutittelee, ohilentävät lentokoneet hymyilyttävät. Lähtöön tuntuu olevan tuhottoman pitkä aika.

Tässä kuvassa yhdistyvät ahnehtiminen ja malttamattomuus (sekä kesän parhaat lettukestit).

Viimeistä kertaa-vaihe

Tämä vaihe alkoi itselläni tällä kertaa kolme päivää ennen lähtöä, saattaa olla päällä samaan aikaan kaikella on hopeareunus-vaiheen kanssa. Sydäntä vähän särkee koko ajan kun tajuaa, ettei oikeasti ettei näe hetkeen läheisiään, joitakin ei välttämättä enää koskaan. Kaikelle sanoo alitajuntaisesti hyvästejä ja yrittää painaa hyviä hetkiä erityisen tietoisesti mieleensä.
Kohdistuu elävien olentojen lisäksi myös täysin sattumanvaraisiin asioihin, joten sitä yllättää itsensä lähes kyynel silmäkulmassa juovansa sentimentaalisesti viimeistä suomalaista kahvia, juoksevansa viimeistä kertaa suomalaisessa metsässä ja pesemässä viimeistä kertaa tiskejä suomalaisella tiskiharjalla.

Epätodellinen “tapahtuuko tämä todella-“olo

Välillä sitten taas unohtaa täysin edes olevansa lähdössä mihinkään ja puuhailee vain tavallisesti omiaan, ja sitten kesken täysin tavallisen hetken iskee tietoisuus: ensi kuussa, ensi viikolla, tai jo huomenna lähden. Huomenna tähän aikaan en olekaan enää tässä samassa paikassa vaan jossain aivan muualla, paikassa jota en osaa vielä oikein kuvitellakaan. Koko ajatus tuntuu epätodelliselta ja vaikeasti uskottavalta, ei lainkaan todelliselta.

Matkaan lähtö

Tämän tunteen tietävät kaikki lyhyemmällekin reissulle lähteneet. Vihdoin! Tarkistelet neuroottisesti passin olinpaikkaa kahden minuutin välein, vatsaa kutkuttaa, jalat ovat levottomat ja pää on jo pilvissä. Matka lentokentälle ja lentokentällä odottelu on omanlaistaan epätodellista välitilaa, koska et ole enää täällä, muttet vielä sielläkään. Paras hetki on se, kun lentokone lähtee nousuun kiitoradalla ja tajuat: nyt mennään.

Vuoristoradan kyydistä selvinneenä on helppo hymyillä!

Ovatko muut ulkomaille lähtijät käyneet saman vuoristoradan, vai onko teillä jotakin lisäkiemuroita radassanne? Vai valmistaudutteko matkaanne tasaisesti kuin juna raiteillaan?

Tagit
LIITTYVÄT VIESTIT
4 kommenttia
  1. Vastaa

    Raija

    15.8.2017

    Olen muuttanut ulkomaille vain kerran (ja taalla ollaan edelleen) mutta muistan niin hyvin tuon vuoristoradan ennen lahtoa! Allekirjoitan joka sanan. 🙂 Minulle jostain syysta yksi vaikeimmista asioista oli lahtopaivan aamu, kuljin ympari kotia ja itkin (olin lievasti sanoen paniikissa, innosta, onnesta ja ikavasta samaan aikaan), teki mieli halata sohvaa, keittionpoytaa, telkkaria ihan kaikkea, aiti ja isa heittivat meidat kentalle, sanakin aidin tai isan suusta sai minut itkemaan ihan kuin pikkutyton. 😀 Itkin Lontooseen saakka (jossa vaihdoimme konetta), sitten alkoi helpottaa; 😉 Enka kylla ole muuttoa katunut!

    Tsemppia muuttoon! 🙂

    • Vastaa

      saaranjaseverintie

      17.8.2017

      Haha voi ei! Ulkomaille muutto on kyllä niin intensiivistä, että se jää lähtemättömästi mieleen, ja tunnistan kyllä nuo viimeiset takertumisen hetket myös! Itse olen todennut (myöskin kokemuksen kautta) että vanhemmat saattamassa lentokentälle on kyllä yleensä vähän liian intensiivistä, on helpompaa jos saattajana on joku muu 🙂 Olet oikeassa, kyllä yleensä viimeistään perillä helpottaa, ja kiitos!

  2. Vastaa

    Riikka

    16.8.2017

    Osuipa hyvään hetkeen tämä kirjoitus! Ylihuomenna nousen poikaystävän kanssa koneeseen luultavasti vatsa täynnä mätitahnaa! Kaikkea suomalaista on tullut ahmittua yli rajojen. On tullut saunottua, kalastettua ja koluttua sieni- ja marjapaikat “viimeistä kertaa” joka päivä viime viikkojen ajan. Vähän myös panikoin, mutta päällimmäisenä kuitenkin innostaa!

    • Vastaa

      saaranjaseverintie

      17.8.2017

      Heh, hyvä että sattui noin hyvään saumaan! Joo, ahmimisvaihe saattaa lähteä kyllä vähän käsistä, tunnistan itseni… Viimeisen kerran se itselläni ainakin iskee lentokentällä kun tekisi “varmuuden vuoksi” mieli ostaa vielä kaikkea suomalaista mukaan, onneksi siellä ei myydä mätitahnaa 😀
      Ja ensimmäisen lähdön jälkeen seuraavat onkin jo sitten helpompia! Mihinkäs teillä on suunta?

JÄTÄ KOMMENTTI