Pallontallaajat.net
Valikko
Saara&Severi
Saara&Severi

Ensitapaamisen jälkeen Saara ja Severi ovat asuneet enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Yhteinen koti on ollut ensin Turkissa, sitten Kaakkois-Aasiassa ja nyt Israelissa.

Severi opiskelee rauhan- ja konfliktintutkimusta Tampereen yliopistossa ja rakastaa kissoja sekä jalkapalloa.

Saara on lastentarhanopettaja, jolla on laulu joka tilanteeseen ja joka nauraa omille vitseilleen.

Tykkää meistä facebookissa
Saara on Instagramissa
Mitä etsit?
Aikeita ja ajatuksia Elämää Israelissa Elämää Turkissa

Säästä puhumisen maailmanmestarit

on 8.11.2017

Marraskuu on saapunut Tel Aviviinkin. Varmimmat marraskuun merkit ovat ensinnäkin se, että töissä jokaisen lapsen nenä vuotaa kuin limainen Niagaran putous, ja toiseksi se, että iltaisin ja sadepäivisin (niinä molempina) paikalliset ovat katsoneet tarpeelliseksi pukeutua kevyttoppatakkeihin ja talvikenkiin.

Öisin on sen verran viileämpää, että meidänkin oli viimein luovutettava ja laitettava ihan täkit lakanoiden sisään. Päivisin on kuitenkin yhä +23 astetta, joten työvaatteeni ovat yhä sortsit ja flip-flopit, kukat kukkivat ja ihmisiä käy rannallakin.


Tel Avivlaisten facebook-ryhmässä törmäsin äskettäin kirjoitukseen, jossa kirjoittaja kyseli, mikä avuksi kun on SAD. Kommenteista tajusin, ettei kyseessä ollutkaan
 sad, eli surullinen, vaan SAD eli Seasonal Affective Disorder. Suora käännös olisi varmaankin kausiluonteinen mielialahäiriö, mutta suomeksihan kyseessä on vanha kunnon kaamosmasennus.

Heti teki mieli jyrähtää. Menisit kuule käymään vähän Suomessa marraskuussa niin tietäisit mitä on oikea kaamos! Olen kauhulla katsonut kuvia pimeydestä, loskasta ja lumesta. Täytyyhän sitä olla vähän erityislaatuinen ihminen, että jaksaa asua Suomessa vuoden ympäri, erityisesti loka-marraskuussa.


Puhutaanpa säästä

Suhtautuminen säähän on ollut muissa asuinmaissamme hyvin erilaista kuin Suomessa. Asuessamme Turkissa, lumisadepäivinä koko kaupunki oli kaaoksessa ja minulla oli töistä palkallista vapaata. Jos satoi, turkkilaiset linnoittautuivat mahdollisuuksien mukaan sisätiloihin. Eräänä sadepäivänä kämppikseni kysyi minulta vakavissaan, aionko todella mennä töihin näin kauhella ilmalla.

Pohjois-Thaimaassa asuessamme taas vallitsevia säätiloja tuntui olevan kolme: todella kuuma, todella kostea, tai kuuman kostea. Joka-aamuinen keskustelu oppilaidemme kanssa oli:
“Very hot, teacher!”
“Yes, it’s very hot.”
Ja sääkeskustelu oli näin aika lailla taputeltu puoleksi vuodeksi.



Vaikka jonkinlaista sääkeskustelua olemme siis käyneet paikallisten kanssa myös ulkomailla asuessamme, täytyy myöntää suomalaisten olevan säästä puhumisen maailmanmestareita. Suomalainen voi puhua toisen suomalaisen kanssa helposti vartinkin säästä. Suomessa säästä puhutaan, sitä manataan, siitä iloitaan, yllätytään ja siitä kärsitään hammasta purren.

Tel Avivissa sää ei ole yhtä äärimmäistä ja arvaamatonta kuin Suomessa. Näin ollen siitä ei riitä niin paljon keskusteltavaa, joten olenkin menettänyt noin 70% small-talk-aiheistani. Sillä mistä suomalaisen olisi helpompaa puhua kuin säästä, kun Suomessa siitä riittää niin paljon puhuttavaa?


Villahousuissa vai paljain varpain?

Tel Avivin tasaisessa auringonpaisteessa olen erityisesti nauttinut siitä, että päiväkodissa ulkoilu tarkoittaa sitä, että lapsille laitetaan kengät jalkaan (paitsi pienimmille, jotka ulkoilevat paljain jaloin tai sukkasiltaan!) ja lähdetään ulos. Viime talvena suomalaisessa päiväkodissa tuskailin hikisenä pukiessani viittätoista lasta villapukuun, haalariin, kurahousuihin ja rukkasiin.  Mutta oikeasti propsit Suomeen, että lasten kanssa ulkoillaan säällä kuin säällä.

Monissa eteläisemmissä maissa vähänkin viileämmällä tai sateisemmalla säällä lapset yritetään pitää sisällä. Jos on pakko mennä ulos, lapset topataan vaatteilla keskivartalopainotteisesti liikkumiskyvyttömiksi palloiksi. Kyllä, puhun juuri teistä, turkkilaiset äidit, joiden lapsella oli parhaimmillaan viisi paitaa ja paksu huppari, mutta esimerkiksi sormikkaista tai kunnon kengistä ei ole puhettakaan.


Aurinkopaniikki

Tänä talvena en ole kärsinyt kaamosmasennuksesta vaan siitä toisesta, äärimmäisen suomalaisesta ilmiöstä: aurinkopaniikista. Aurinkopaniikki eli suomalaisen kokema paniikki siitä, että auringon paistaessa auringosta on nautittava ja oltava ulkona jokainen hetki kun tätä herkkua riittää. Kaikkien ulkomailla vietettyjen vuosienkaan jälkeen en ole päässyt siitä eroon.

Tullessani eilen auringon paistaessa peiton alle nukkumaan syysflunssaani pois, huomasin kärsiväni huonosta omatunnosta: täällähän on t-paita-keli, ja aurinko paistaa! Nyt äkkiä ulos, hus hus, auringosta nauttimaan! Vähältä piti etten siirtänyt sairasvuodettani puiston penkille ennen kuin muistin, että niin: täällähän paistaa aurinko huomennakin ja on ihan yhtä lämmintä kuin tänään. Suomessa taas sitä ei ikinä tiedä, mutta riittääpähän ainakin puhuttavaa.

Tagit
LIITTYVÄT VIESTIT
2 kommenttia
  1. Vastaa

    Jael

    9.11.2017

    Hih, minulla on SAD korkeintaan silloin kun sää muuttuu liian kuumaksi ja kosteaksi,joskus heinäkuussa;D
    Me suomalaiset olemme todellakin sääkeskeisiä: minulla on sänkyni yläpuolella olevan ikkunan reunalla Suomesta tuotu digilämpötilamittari, ja se on ENSIMMÄINEN juttu jota katson herättyäni. Täkäläiset eivät voi lainkaan ymmärtää sitä: D
    Muuten, sunnuntaiksi on luvattu lähes 30 asteen helle….

    • Vastaa

      saaranjaseverintie

      11.11.2017

      Haha, Tel Avivissa SAD kyllä iskee nimenomaan heinä-elokuussa kun suihkussa pitää käydä kolmesti päivässä! Jep, ja täkäläiset eivät kyllä lainkaan innostu sääkeskustelusta samalla intensiteetillä kuin Suomalaiset… Katsoin samaa, aikamoista! Pitää harkita josko sitä itsekin menisi käymään töistä rannalla!

JÄTÄ KOMMENTTI