Pallontallaajat.net
Valikko
Saara&Severi
Saara&Severi

Ensitapaamisen jälkeen Saara ja Severi ovat asuneet enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Yhteinen koti on ollut ensin Turkissa, sitten Kaakkois-Aasiassa ja Israelissa. Tällä hetkellä Severi työskentelee Länsirannalla ihmisoikeustarkkailijana ja Saara päiväkodissa Tampereella.

Severi opiskelee rauhan- ja konfliktintutkimusta Tampereen yliopistossa ja rakastaa kissoja sekä jalkapalloa.

Saara on lastentarhanopettaja, jolla on laulu joka tilanteeseen ja joka nauraa omille vitseilleen.

Tykkää meistä facebookissa
Saara on Instagramissa
Mitä etsit?
Elämää Israelissa Elämää Länsirannalla Ihmisoikeudet

Takaisin “pyhälle maalle”!

on 3.7.2018

Lähdimme Israelista viime talvena tietäen, että palaisin takaisin kesällä vapaaehtoistöihin ihmisoikeustarkkailijaksi. Paluu pyhälle maalle on tapahtunut toisaalta innostuksena uuteen matkaan ja uuteen tehtävään, mutta toisaalta myös haikeissa fiiliksissä, sillä tämä on ensimmäinen ilman Saaraa tekemäni pidempi reissu. Pohdimme yhdessä lähtemistä, mutta käytännön syistä johtuen tämä osoittautui hankalaksi. Kolmen kuukauden työjaksoni juhannuksesta syyskuun puoliväliin on täyteen ahdettu (vapaapäiviä on yhteensä kuusi koko aikana), jonka lisäksi asun hyvin syrjäisellä alueella Länsi-Rannalla, Palestiinassa josta Saaran olisi ollut mahdotonta löytää töitä.

Jerusalemin vanhakaupunki alkaa kaikessa hurmoksessaan tuntua jokseenkin tutulta paikalta.

Mitä oikeastaan teen Länsirannalla?

Projekti jonka kautta olen palannut tänne karulle erämaalle on Kirkkojen maailman neuvoston johtama “Ecumenical Accompaniment Programme in Israel and Palestine”. Alunperin sen perustivat paikalliset kirkkoyhteisöt vastauksena toisen Intifadan (2000-2005) aikaisiin kasvaviin palestiinalaisia kohtaan tehtyihin ihmisoikeusloukkauksiin, sekä väkivallan kasvuun. EAPPI-ohjelma pyrkii vähentämään ihmisoikeusloukkauksia tuomalla kansainvälistä läsnäoloa ja huomiota alueille, joilla niitä tapahtuu systemaattisesti, sekä lisäämään ihmisten tietoisuutta Länsi-Rannan jatkuvan miehityksen traagisista seurauksista tavallisille ihmisille.

Ihmisoikeustarkkailijat toimivat kansainvälisen yhteisön ”silminä paikan päällä” kirjoittamalla raportteja näkemistään ihmisoikeusloukkauksista. Raportit lähetetään eteenpäin Yhdistyneille Kansakunnille sekä muille kansainvälisille insitituutioille ja järjestöille, ja niitä käytetään myös todistusaineistona tuomioistuimissa. Tuomalla huomiota ihmisoikeusrikkomuksille ihmisoikeustarkkailijat antavat suojelevaa läsnäoloa rikoksista kärsivälle siviiliväestölle. Kotimaassa jokaisella tarkkailijalla on velvoite lisätä tietoisuutta tilanteesta järjestämällä tai osallistumalla asian tiimoilta erilaisiin julkisiin tapahtumiin tai julkaisemalla aiheesta sisältöä valtamediassa.

Raamatullisen hienoissa maisemissa!

Palavia oliivipuita ja siirtokuntalaisten häiriköintiä

Projektin aikana asun pienessä noin sadan ihmisen asuttamassa Yanounin kylässä Jordanianlaakson vieressä. Kylän keskeisen sijainnin lisäksi se on tärkeä paikka kansainväliselle läsnäololle, sillä se on ideologisten israelilaisten siirtokuntien ympäröimä. Kylän asukkaat kärsivät systemaattisista maan ryöstöistä, omaisuuden ja viljelmien tuhoamisista ja Israelin armeijan sekä siirtokuntalaisten häirinnästä.

Sain tästä ensimakua jo samana iltana kuin saavuin Yanouniin, kun tiimimme kuskille soitettiin läheisestä kylästä. Paikallisten maanviljelijöiden oliivipuita oli syttynyt tuleen. Paikalle saavuttuamme meille kerrottiin tulen alkuperäksi oliivipuuviljelmää kukkulalta katsova siirtokunta, jonka asukkaat olivat paikallisen kontaktin mukaan sytyttääneet palon. Absurdisti näimme kuinka siirtokunnan oma palokunta seurasi passiivisesti tuhon etenemistä, luultavasti varmistaen, ettei palo leviä siirtokuntaan saakka.

Kyläläisiä saapui, yrittäen sammuttaa paloa, mutta samalla paikallisen sotilasyksikön yleisestä järjestyksestä vastaava israelilainen sotilaspoliisi hääti heidät pois alueelta. Yli kaksi tuntia siitä kun palestiinalainen palokunta oli hälytetty paikalle he saivat vihdoin luvan israelin sotilashallinnolta päästä alueelle sammuttamaan paloa. Liekkien sammuttua kukkula oli hiilenmusta läikkä ilta-auringon valaisevan oliivipuulehdon keskellä. Tämä oli ravisteleva tervetulotoivotus minulle Länsirannalla elävien ihmisten maailmaan.

Savua palavista oliivipuista.

Lahjoita ja auta 

Haluan vielä painottaa, että tekstissä esitetyt väitteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä edusta ohjelmassa mukana olevien järjestöjen kantaa.

Paras tapa edistää ihmisoikeuksien toteutumista alueella, sekä rauhanomaisen ratkaisun löytymistä on lahjoittaa rahaa paikalliselle kansalaisyhteiskunnalle.
Tässä joitain valitsemiani järjestöjä jotka ottavat vastaan lahjoituksia yksityisiltä ihmisiltä:

Bt’selem
Israelilainen järjestö joka dokumentoi Länsi-Rannalla tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia ja pyrkii edistämään israelilaisten ihmisten tietoisuutta ja ymmärrystä Länsi-Rannan miehityksen seuraksista.

Coalition of Women for Peace

Israelilaisten rauhaa ajavien naisjärjestöjen katto-organisaatio, joka tuo yhteen israelilaisia ja palestiinalaisia rauhaa rakentavia naisia.

Defence for Children International in Palestine

Edistää lasten oikeuksia ja antaa lainopillista tukea sitä tarvitseville lapsiperheille.

Interfaith Encounter Association 

Uskontojen välisen kohtaamisen järjestö tukee Israelin eri uskontojen välistä rinnakkaiseloa ohjatuin tapaamisin ja ymmärrystä lisäävien tapahtumien ja kampanijoiden kautta.

Holy Land Trust

Väkivallattomaan toimintaan perustuva järjestö. Tukee rauhan ja konfliktintutkimusta, sekä pyrkii lisäämään nuorison ja naisten roolia rauhan rakentajina.

The New Israel Fund

Rahoittaa demokratiaa ja rauhaa edistäviä kansalaisjärjestöjä israelissa.

Israel-Palestine: Creative Regional Initiatives

Israelilais-palestiinalainen rauhan edistämiseen keskittynyt ajatushautomo.

Wi’Am Conflict Transformation Centre

Palestiinalainen rauhanvälitykseen ja konfliktien ratkaisuun keskittynyt järjestö, joka pyrkii edistämään myös väkivallatonta kansalaistoimintaa.

Windows – Channels for Communication

Nuorisotyöhön keskittyvä Windows järjestää tapaamisia israelilais- ja palestiinalaisnuorten välillä sekä tekee yhteistyötä israelilaisten koulujen kanssa, pyrkien editämään eri kansanosien välistä yhteiseloa.

Women’s Centre for Legal Aid and Action

Palestiinalainen naisjärjestö pyrkii edistämään naisten oikeuksia lainsäädännössä. Tukee palestiinalaisnaisia oikeudellisisa asioissa.

Wings of Hope for Trauma

Palestiinalaisjärjestö joka auttaa traumoista kärsiviä ihmisiä terapialla, sekä pyrkii lisäämään ihmisten tietoisuuttaa mielenterveysongelmista ja niiden hoidosta.

Tagit
LIITTYVÄT VIESTIT
2 kommenttia
  1. Vastaa

    Anu

    4.7.2018

    Vaikka oletkin siellä Länsirannalla voisit raportoida myös Gazasta lähetetyistä tulileijoista jotka ovat aiheuttaneet hirveitä tuhoja luonnolle.

  2. Vastaa

    Nimetön

    7.7.2018

    Aletteisiinko ehkä pohtimaan uskonnon merkitystä näille tapahtumille ? Itse asuin Israelissa 1979-1990. Työskennellen Kibuzzissa sekä yksityis hotellissa sillon jo huomasin mitä uskonnon viha aiheuttaa….

JÄTÄ KOMMENTTI