Pallontallaajat.net
Valikko
Saara&Severi
Saara&Severi

Ensitapaamisen jälkeen Saara ja Severi ovat asuneet enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Yhteinen koti on ollut ensin Turkissa, sitten Kaakkois-Aasiassa ja Israelissa. Tällä hetkellä Severi työskentelee Länsirannalla ihmisoikeustarkkailijana ja Saara päiväkodissa Tampereella.

Severi opiskelee rauhan- ja konfliktintutkimusta Tampereen yliopistossa ja rakastaa kissoja sekä jalkapalloa.

Saara on lastentarhanopettaja, jolla on laulu joka tilanteeseen ja joka nauraa omille vitseilleen.

Tykkää meistä facebookissa
Saara on Instagramissa
Mitä etsit?
Aikeita ja ajatuksia

Ovia ja umpikujia

on 15.3.2020

Viimeisin blogin kirjoitus kertoi eräästä umpikujasta. Tuon puolentoista vuoden takaisen umpikujan jälkeen on tapahtunut taas paljon ja kilometrejä on kertynyt. Asetuimme hetkeksi aikaa Tampereelle, kun sain itse töitä Tampereen seurakuntien yhteiskuntavastuun yksiköstä, pakolaisia kotouttamaan avustavan vapaaehtoisohjelman ohjaajana, ja Saara jatkoi töitään englanninkielisessä päiväkodissa. Saaraa oli kuitenkin pidemmän aikaa painanut tyytymättömyys omaan työhönsä, liittyen erityisesti sen vastuullisuuden ja palkkauksen väliseen epäsuhtaan. Saaraa oli myös pidemmän aikaa kiinnostanut jatko-opiskelu osittain tästä syystä. Oli aika etsiä uusia alkuja.

Tampere on meille monella tapaa tärkeä kaupunki. Olemme kummatkin opiskelleet ja itsenäistyneet siellä ja ennenkaikkea se on kaupunki jossa tapasimme.

Kesällä saimme kutsun erään Saaran saksalaisen ystävän häihin Toscanaan, Italiaan. Häät olivat kuin unesta.

Ehdin nähdä kesällä myös yhden muinaisen maailman seitsemästä ihmeestä, Petran vuoreen hakatun kaupungin päästessäni uudelleen kokeilemaan arabian kielen intensiivikurssia, tällä kertaa Jordaniassa.

Saara hyväksyttiin useaan paikkaan, joista hän lopulta valitsi maineikkaan Lundin yliopiston sukupuolen tutkimuksen kaksivuotiseen kansainvälisen ohjelman. Tämä tarkoitti sitä, että aloimme suunnitella muuttoa Ruotsiin. Itse halusin löytää jotain koulutukseeni sopivaa ja mielekästä työtä, mutta ennen kaikkea halusin muuttaa Saaran mukana jälleen uuteen maahan. Täten otin vastaan ensimmäisen työn jonka sain vastaan ennen lähtöämme, ajatuksena että voisin hakea paikka Kööpenhaminasta, Lundista ja Malmöstä yliopistoista ja lukuisista suurista ja pienemmistä järjestöistä. Työ oli sellainen mitä Ruotsinmaalla on runsaasti tarjolla suomea äidinkielenään puhuville: asiakaspalvelua puhelimitse. Työnantaja oli sinällään hyvä ja työntekijöistään huolta pitävä, palkka työhön nähden kohtuullista, mutta työn sisältö ei sinällään vastannut omia toiveitani siitä mitä halausin tehdä, tutkintoni ja aikaisemman työkokemuksen mukaista osaamistani tai liioin arvojani. Elättelin toivoa, että löytäisin jotain muuta, mutta useista kymmenistä hakemuksista huolimatta mitään ei kuulunut.

Päätimme ottaa ällön pariskuntakuvan Malmön Joulutorilla. Malmö on hurjasta maineestaan huolimatta myös varsin kiva kaupunki asua.

Vietimme vuosipäiväämme Malmöä Juutinraumaa vastapäätä olevassa Kööpenhaminassa, jossa sen kuuluisa Tivoli oli saanut merkkipäivän mukaisen ulkoasun.

Etelä-Ruotsissa bongaamassa hylkeitä! Skånen maakunta on monella tapaa erilainen verrattuna muuhun Ruotsiin. Maantieteellisesti se on tasaista ja tuulista aluetta, jossa pohjoisemman kuusikot vaihtuvat lehtipuihin ja laajoihin lakeuksiin.

Olin jälleen tullut jonkinlaiseen umpikujaan, josta minun oli keksittävä tieni ulos. Työsopimukseni oli puoli vuotta, eli helmikuun loppuun saakka, eli minun oli päätettävä mitä tehdä. Päätin alkaa hakea paikkoja myös Ruotsin ja Kööpenhaminan ulkopuolelta joka lopulta johti useisiin työhaastatteluihin ja lopulta myös pariin tarjoukseen. Sain yllättäen tarjouksen YK:n kehitysjärjestön Itä-Afrikan valtioiden rajojen ylistä yhteistyötä ohjaavan ohjelmasta. Paikka vastasi aika lailla täysin omaa tutkinnostani saamaani osaamista, sekä kiinnostustani työskennellä isommassa kansainvälisessä järjestössä. Valinta oli siis toisaalta helppo, toisaalta tunsin itseni pettyneeksi koska alkuperäinen suunnitelma epäonnistui. Myös etäsuhde Saaran kanssa tuntui raskaalta, olimmehan aina kyenneet lähtemään yhdessä.

Saara täytti 30 vuotta juuri ennen lähtöäni Etiopiaan ja järjesti mahtavat pirskeet.

Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet meille etsimisen aikaa. Olemme opiskelleet, matkustaneet, tehneet töitä, muuttaneet maasta ja mantereelta toiselle oppien maailmasta ja elämästä. Miettiessäni taaksepäin kuinka monessa paikassa olemme asuneet ja matkailleet niin lyhyessä ajassa, on jokseenkin hätkähdyttävää ja laittaa miettimään, jaksaako samanlaista kiertoilaisuutta loputtomiin. Saamani pesti on vuoden pitkä, samalla Saara valmistuu ensi vuoden keväällä maisteriksi, mikä tarkoittaa meille yhteisen oven avautumista silloin! Seuraavissa päivityksissäni haluan kuitenkin  kertoa nykyisestä elämästäni Addis Ababassa ja Etiopiassa.

Meskelin tori Addis Abeban keskustassa. Seuraava vuosi tulee olemaan taas täynnä uusia haasteita ja onnistumisia, oppimista ja kasvamista.

Tagit
LIITTYVÄT VIESTIT

JÄTÄ KOMMENTTI